Suosituimmat piirrosmuistiinpanoni – Most popular sketchnotes of 2016

[Scroll down for English]

Onpas ollut huisa vuosi! Katsaus suosituimpiin* piirrosmuistiinpanoihini kertoo, että olen ollut  vähän siellä sun täällä ja melkein joka puolella tekemässä livekuvitusta. Oppimassa uusia asioita. Piirtelemässä muistiinpanoja. Tallentamassa ideoita. Tiivistämässä sisältöjä.

01_menestyksen_portaat

Muistatko Menestyksen portaat? Selvästi suosituin kuvani viime vuodelta. Esiintyi taajaan mediassa ja eri yritysblogeissa, harvat mainitsivat tekijää 🙂 (Olen kuullut, että alkuperäinen joukkueen pukukopissa ollut juliste on päätynyt joukkueen nimmareilla varustettuna jääkiekkomuseoon Tampereelle.)

02_arman_alizad

Alkuvuodesta kävin piirtelemässä Oulun Salesvation-tapahtumassa. Myös Ilona Rauhalan esityksestä piirtelemääni kuvaa jaettiin ahkerasti. Salesvation oli hyvä tapahtuma. Mainiot järjestelyt. Puhujilla tarpeeksi aikaa. Kiva tunnelma. Nähdään taas vuonna 2017! 🙂

03_cindy_gallopMaaliskuussa pyyhälsin Tukholmaan. Innoday-tapahtuman järjestäjät olivat bonganneet minut Nordic Business Forumista ja halusivat minut omaan tapahtumaansa piirtelemään. Puhujista Cindy Gallop teki vaikutuksen ja veikkaan, että hän taisi itse jakaa tekemäni kuvan myös, sillä sitä jaettiin kovastipaljon sosiaalisessa mediassa. Innoday-tapahtumassa piirtelen nyt alkavanakin vuonna. Nähtäväksi jää, noudetaanko minut tänäkin vuonna Arlandalta Teslalla..! (Kyllä, huisa vuosi!)

04_alahuhta_siilasmaa

Koko vuoden eksoottisin keikka oli Prodekon eli tuotantotalouden Killan juhlaseminaari Finlandia-talolla juuri ennen vappua. Suosituin kuva oli tämä, jossa tiivistin Matti Alahuhdan ja Risto Siilasmaan keskustelua johtajuudesta. Keikka oli tosiaan jännä: koolla yli 300 tuotantotalouden opiskelijaa, vaikutusvaltaisia alumneja ja laitosväkeä – sekä yksi humanisti tiivistämässä puheita kuviksi. Olo oli kuin kanilla ketunkolossa.

05_Lepomäki.jpg

Syyskuinen Porin-keikka on jo vähän niin kuin perinne. Omissa kanavissani jaetuista Hard Talk Festivalin kuvista suosituin oli tänä vuonna Elina Lepomäen esityksen tiivistys.

08_Scott_Galloway.jpg

Nordic Business Forum aiheutti taas kanavissani hirmuisasti pöhinää. Jaoin piirtelyni suoraan NBForumin oman blogin kautta, josta heidän viestintätiiminsä twiittasi kuvat maailmalle. Scott Gallowayn esityksestä tekemäni muistiinpano oli suosituin. Muut NBForumissa tekemäni visuaaliset muistiinpanot löydät heidän sivuiltansa.

09_linturi

Seurasin valtiovarainministeriön JulkICT-hankkeen seminaaria etänä striimin välityksellä ja piirtelin esitykset kuviksi. Tätä Risto Linturin esityksestä piirtelemääni kuvaa jaettiin eniten – ja esityksen sisältöhän olikin kiintoisa!

10_miksi_kielia

Lopuksi vielä yksi all time favourite: Miksi opiskella kieliä? -postaukseni pompsahtaa joka vuosi suosituimpien postausten listalle, vaikka piirtelin sen jo vuonna 2012. Ja näemmä tälle postaukselle oli tänäkin vuonna kysyntää. Veikkaan, että merkeistä päätellen vuosi 2017 tarvitsee tätä tiivistyskuvaa myös.

Tervemenoa siis vuosi 2016 ja tervetuloa vuosi 2017! 

 

*) Hankalaa oli selvittää, mitkä piirtelyistäni oikeasti ovat olleet suosituimpia, koska niitä jaetaan niin monissa kanavissa – myös asiakkaiden omissa. Tässä postauksessa on nyt kuitenkin koottuna omien twiittien ja portfolio-blogini tilastojen perusteella 10 suurin piirtein suosituinta piirrosmuistiinpanopiirtelyä. Kuvat ovat aikajärjestyksessä, eivät suosituimmuusjärjestyksessä.

What a year it has been! If I look back with the help of the most popular* sketchnotes that I did this year, it seems that I’ve been sketchnoting here and there and pretty much everywhere. Learning new things. Doing visual notes. Scribing down ideas. Summarizing contents. 

The most popular sketchnote-like thingy was the one that I did for the Finnish national junior ice-hockey team. Other highlights of the year were the real-time live illustrations for various business happenings both in Finland and in Sweden. 

So, good bye 2016, welcome 2017!

*) It’s hard to say which of my sketchnotes really are the most popular because they get shared a lot in different channels – also by my customers. In this post I share 10 of the most popular sketchnotes roughly according to Twitter and to my blog statistics.  

Arman Alizadin tarina pelon voittamisesta #Salesvation #Sketchnotes @armanalizad

 Monitoimimies Arman Alizadin tarina pelon voittamisesta kuvitettuna. Armanin tarinan olin kuullut jo aiemminkin – tämmöinen kuvasta tuli tällä kertaa. 
Arman Alizad is a Finnish TV host (and God knows what else) who has done and seen some amazing things. This is his story about how to overcome one’s fears. 

Lauri Järvilehdon @laurijarvilehto esitys piirrosmuistiinpanoina #Salesvation #Sketchnotes

Tarinamuotoiset esitykset ovat usein hieman hankalia piirtää. Filosofien tarinat ovat oma lukunsa. Mutta luulen, että onnistuin ihan kelvollisesti Lauri Järvilehdon esityksen kuvallistamisessa. Ydinviestinä hänellä oli vapauden, virran ja vastuun yhteisleikki, jonka myötä oma tekeminen saa merkityksen.  
Speakers who tell stories are often hard to sketchnote. Story-telling philosophers are even harder to capture into images. But I guess I did a pretty decent job with Lauri Järvilehto and his presentation. The message? Freedom and flow go together with responsibility, and once you are in that circle, you’ll find the meaning to your work and life. 

Mika Rubanovitschin @Rubanovitsch #Salesvation-esitys piirrosmuistiinpanoina #Sketchnotes #myynti #johtaminen

Salesvation-päivä jatkui Mika Rubanovitschin esityksellä myyntijohtamisesta digiaikakaudella. Vanhan aikakauden johtajien pelko siitä, että eivät osaa itse käyttää modernin myynnin välineitä, saa heidät piiloutumaan kulmahuoneisiinsa. Lopuksi oli puhetta myös eri tyylisistä myyjistä.

  
The Salesvation day continued with a presentation by Mika Rubanovitsch. He talked e.g. about how the fear of not knowing how to use the latest sales tools makes the not-so-modern managers hide into their corner offices. In the end he also presented the five types of sales people. 

Piirrosmuistiinpanot @IlonaRauhala n esityksestä #Salesvation-tapahtumassa #asiakassuhde #luottamus

  
Livekuvitan Salesvation II -tapahtumaa Oulussa. Ensimmäinen puhuja Ilona Rauhala veti hyvän ja jäsentyneen setin, jota oli ilo kuvittaa. 

Tekniikasta: Ipadini on kytkettynä tykkiin ja tiivistyspiirtely näkyy reaaliaikaisesti livenä koko Madeojan salin yleisölle 3/4 puhujan aikana. Laitanpa stylus-kynä viuhumaan ja piirtelen loppupäivänkin kuviksi..! 

Today I’m covering the Salesvation happening in Oulu, Finland. The first speaker Ilona Rauhala gave a good speech, I was happy to do the sketchnoting.

About the technology I’m using: my iPad is connected to a projector so the audience can see me do live sketchnoting real-time as I draw. So stay tuned for more pictures from Salesvation!